Ikääntyvien syöpä ja syövän oireet vaihtelevat

Syövän oireet

Syövän oireet ovat usein moninaisia, ja taudin alkuvaiheessa syöpä saattaa olla pitkäänkin oireeton. Syöpää voi olla haasteellista itsenäisesti tunnistaa, koska oireet muistuttavat monia muita sairauksia ja syöpä kehittyy hitaasti ajan kuluessa. Aikaa myöten pahenevat myös oireet. Syövän oireet vaihtelevat sen mukaan, mikä on syövän tyyppi, ja kuinka pahanlaatuisesta syövästä on kyse. Syövän oireita saattavat olla esimerkiksi kyhmy rinnassa, paranematon haavauma suussa, poikkeuksellisen näköinen luomi, joka muuttaa muotoa, kokoa tai väriään.

Syöpä - syövän oireet - syöpä oireet - syöpä hoito

Syövästä voi viestiä myös pitkään jatkunut yskä tai pitkään kestänyt käheä kurkku, verinen oksennus tai uloste, taikka muut ulostamiseen ja virtsaamiseen liittyvät muutokset. Myös keltaisuus, selittämätön kipu ja laihtuminen voivat olla merkkejä syövästä. Edellä kuvatut oireet saattavat liittyä tavanomaiseenkin sairauteen, mutta mikäli epäilet kyseessä olevan syövän, on syytä kääntyä välittömästi lääkärin puoleen. Kuten monien muidenkin sairauksien kohdalla, aikainen diagnosointi helpottaa sairauden hoitamista.

Ihosyöpä

Ihomuutokset sekä poikkeamat luomissa, niiden koossa, muodossa tai värissä saattavat olla merkkejä ihosyövästä. Ihosyövistä aggressiivisin lienee melanooma, joka voi tulla mihin kohtaan tahansa ihoa. Useimmiten sitä esiintyy naisilla raajoissa, miehillä selässä ja rintakehässä, mahdollisesti auringolle altistumisen vuoksi. Riski sairastua melanoomaan kasvaa, mikäli henkilö on altistunut runsaasti UV-säteilylle lapsuudessa ja nuoruudessa tai iho muuten palanut runsaasti elämän aikana. Lisäksi runsasluomisuus ja aikaisemmin sairastettu melanooma sekä geneettinen alttius melanoomalle lisäävät sairastumisriskiä.

suomen seniorihoiva - syöpä - ihosyöpä oireet - ihosyöpä luomi - melanooma oireet luomet

Muita ihosyöpiä ovat esimerkiksi tyvisolusyöpä, okasolusyöpä sekä erityisesti senioreilla tavattava aurinkokeratoosi, mitkä syntyvät liiallisesta auringon saannista. Aurinko voi vahingoittaa haitallisesti ihoa silloinkin kuin iho ei pääse palamaan. On hyvä myös muistaa, että rusketus ei suojaa ihosyövältä. Mikäli huomaat iho- tai luomimuutoksia, tulee hakeutua lääkärin vastaanotolle, jossa mahdollisen syövän esiintyminen tutkitaan ottamalla koepalanen eli näyte. Toisinaan epäilyttävä luomi poistetaan kerralla.

Eturauhassyöpä

Eturauhanen eli miehen sukupuolirauhanen sijaitsee virtsarakon alapuolella, peräsuolen edessä. Eturauhasen tehtävä on kuljettaa virtsa ulos rakosta, sekä tuottaa osan siemennesteessä tarvittavasta nesteestä. Se painaa noin 20 grammaa ja on pienen luumun kokoinen. Eturauhassyöväksi kutsutaan pahanlaatuisia solumuutoksia eturauhasessa. Eturauhassyöpään sairastuu vuosittain noin 5 000 miestä, ja se on Suomen yleisin syöpä.

Riski sairastua nousee iän myötä. Eturauhassyövän syntymisen syytä ei varmasti tiedetä, mutta lihavuus, runsas rasvan, alkoholin ja tupakan kulutus lisäävät sairastumisriskiä. Mikäli henkilö tupakoi, riski kuolla eturauhassyöpään kasvaa. Todennäköistä on, että androgeenit eli mieshormonit vaikuttavat eturauhassyövän syntyyn. Henkilöillä, joilla on erittäin pieni mieshormonien määrä, eivät altistu eturauhassyövälle.

Eturauhassyövän syntyyn ei ole löydetty yksittäistä geeniä, kuitenkin sen on havaittu olevan perinnöllinen. Isällä tai veljellä todettu eturauhassyöpä ennustaa kaksin- jopa kolminkertaista sairastumisriskiä.

suomen seniorihoiva - syöpä - eturauhassyöpä oireet - psa testi - eturauhassyopa oireet

PSA-tutkimuksella eturauhassyöpä voidaan havaita hyvin aikaisessa vaiheessa, mutta kaikkia syövän esiasteita ei kuitenkaan hoideta. Eturauhassyöpä voi olla sellainen, ettei se haittaa miehen elämää, eikä vaadi toimenpiteitä. Oireettomille henkilöille ei suositella tehtävän seulontoja mielenrauhan vuoksi. Syöpää hoidetaan yksilöllisesti riippuen eturauhassyövän ärhäkkyydestä, levinneisyydestä, iästä, yleiskunnosta, ja muista sairauksista.

Rintasyöpä

Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä ja siihen sairastuu vuosittain yli 5 000 naista. Noin joka kahdeksas nainen sairastuu rintasyöpään jossain vaiheessa. Suurin osa rintasyöpään sairastuneista naisista parantuu kokonaan, joillakin se voi uusiutua, ja vaatia rinnan poistamista kokonaan. Kehittyneiden hoitojen ja syövän varhaisen toteamisen ansiosta Suomessa on elossa yli 66 000 rintasyöpään sairastunutta naista. Miehillä rintasyöpä on harvinainen, vuosittain todetaan 20-30 sairastunutta.

Suomen Seniorihoiva - Syöpä - Rintasyöpä oireet - rintasyövän oireet - rintasyöpä oire

Naisilla rintasyöpää esiintyy tavallisimmin vanhemmalla iällä, ja se oireilee esimerkiksi kyhmynä rinnassa tai muutoksina nännin alueella. Rinta saatetaan poistaa kokonaan tai osittain. Rintasyöpä voi myös olla perinnöllinen, mikäli suvussa esiintyy runsaasti rinta- tai munasarjasyöpää, taikka mikäli sairastunut on nuori henkilö. Elämäntavat sekä vaihdevuosien hormonihoito voivat lisätä riskiä sairastua rintasyöpään.

Mikäli epäilet rintasyöpää tai sinulla on siihen viittaavia oireita, on syytä hakeutua välittömästi mammografiaan sekä rintojen ja kainaloiden ultraäänitutkimukseen.

Maksasyöpä

Suomessa maksasyöpä on suhteellisen harvinainen, siihen sairastuu noin 500 henkilöä vuodessa. Maksasyöpää esiintyy kaksi kertaa useammin miehillä kuin naisilla. Maksasyövässä hyvänlaatuiset solut ja maksan terve kudos alkavat muuttua pahanlaatuisiksi. Monet muut laajasti levinneet syövän muodot leviävät kuitenkin herkästi maksaan etäpesäkkeinä. Tyypillisintä maksasyövän muotoa, hepatosellulaarista karsinoomaa eli maksasolusyöpää esiintyy tavallisimmin noin 70-vuotiailla.

Maksasolusyöpää esiintyy harvemmin terveessä maksassa. Syövän aiheuttajia ovat esimerkiksi runsas alkoholin kulutus, maksakirroosi sekä muut maksaan liittyvät sairaudet, kuten rasvamaksatulehdus. Ikä, tupakointi ja diabetes lisäävät riskiä sairastua maksasyöpään.

Maksasyövän oireita ovat esimerkiksi ihon tai silmän keltaisuus, turvonnut tai kipeä vatsa, pahoinvointi ja oksentelu, ihon kutina sekä painonlasku. Maksasyöpä voidaan diagnosoida kaiku- eli ultraäänitutkimuksella, tietokonetomografiatutkimuksella, magneettikuvauksella, maksan biopsialla eli kudosnäytteellä. Maksasyöpä saatetaan havaita myös verinäytteestä, mikäli veren alfaetoproteiinipitoisuus (AFP) on korkea.

syöpä oireet - maksasyöpä oireet - haimasyöpä oireet

Haimasyöpä

Maksasyöpää yleisempi on haimasyöpä, jota todetaan Suomessa vuosittain yli 1 000 tapausta. Vaikka haimasyöpää esiintyy toisinaan myös nuorilla, sitä tavataan eniten ikääntyneillä eli noin 70-vuotiailla. Haimasyöpä aiheuttaa suuren terveysriskin, ja on tuntemattomasta syystä lisääntymässä suomalaisten keskuudessa. Haimalla on tärkeitä tehtäviä elimistön toiminnassa, kuten ruuansulatuksessa tarvittavien entsyymien ja hormonien, esimerkiksi insuliinin, tuotanto.

Haimasyöpä voi olla alkuvaiheessa oireeton tai muistuttaa monen muun sairauden oireita. Ihon kellastuminen, kivut ylävatsassa ja selässä, ripuli, pahoinvointi sekä laihtuminen voivat viestiä syövästä. Haimasyövän aiheuttavia tekijöitä ei tunneta, mutta erityistesti miesten tupakoinnilla, ruokavaliolla, diabeteksella sekä kroonisella haimatulehduksella epäillään nostavan riskiä sairastua haimasyöpään.

Munuaissyöpä

Munuaissyöpä on pahanlaatuinen kasvain, jota esiintyy tavallisimmin 65–75 vuotiailla. Suomessa todetaan vuosittain noin 900–1000 uutta munuaissyöpätapausta, jotka ovat saaneet alkunsa munaisen kuorikerroksen epiteelisoluista. Munuaissyöpään sairastuvat miehet jonkin verran naisia useammin.

Ylipaino sekä kohonnut verenpaine voivat nostaa sairastumisriskiä, ja erityisesti tupakoinnin tiedetään suurentavan mahdollisuutta sairastua ainakin kaksin kertaisesti. Munuaissyöpään voi liittyä perinnöllisiä tekijöitä, mutta ne koskevat vain muutamaa prosenttia sairastumistapauksista.

suomen seniorihoiva - munuaissyöpä oireet - ensioireet - ennuste - syöpä

Mikäli potilaalla epäillään munuaissyöpää, asia varmistetaan tyypillisesti kuvantamisella eli ultraäänitutkimuksella tai tietokonetomografialla. Monesti munuaissyöpä havaitaankin näissä tutkimuksissa muun sairauden tutkimuksen yhteydessä. Jos syöpä ei ole vielä levinnyt munuaisista, se saattaa olla kokonaankin oireeton. Tavallisimmat oireet ovat veri virtsassa, väsymys, kuumeilu, laihtuminen sekä ruokahaluttomuus.

Keuhkosyöpä

Keuhkosyöpä on suomalaisten miesten toiseksi yleisin syöpä, johon sairastuu noin 2 500 ihmisitä joka vuosi. Keuhkosyöpä saa alkunsa kun keuhkoputken tai keuhkokudoksen solut muuttuvat pahanlaatuisiksi. Joka kolmas keuhkosyöpä todetaan naisilla, mutta osuuden on arvioitu kasvavan naisten lisääntyneen tupakoinnin myötä.

Useimmin keuhkosyöpää tavataan ikääntyneillä ja alle 50-vuotiaiden osuus sairastuneista on noin 5-10 prosenttia. Jo levinneen keuhkosyövän ennuste on huono, mutta varhaisessa vaiheessa todettu paikallinen keuhkosyöpä on mahdollista hoitaa.

suomen seniorihoiva - keuhkosyöpä oireet - oire - keuhkosyövän ennuste - syöpä

Tupakointi on keuhkosyövän tyypillisin aiheuttaja. Huimat 85–90 prosenttia keuhkosyövistä on seurausta tupakoinnista. Tupakoivalla on vähintäänkin 15–30-kertainen riski sairastua keuhkosyöpään, kuin henkilöllä, joka ei ole koskaan tupakoinut. Passiivinen tupakointi eli tupakansavun hengittäminen toisen ihmisen tupakasta kasvattaa sairastumisriskiä noin 2-3 kertaisesti.

Keuhkosyöpään voi harvinaisissa tapauksissa sairastua myös tupakoimaton, esimerkiksi johtuen työ- ja elinympäristöstä. Altistuminen arseeni-, nikkeli- ja kromiyhdisteille suurentavat mahdollisuutta sairastua keuhkosyöpään. Altistuminen asbestille nostaa sairastumisriskin jopa 55-kertaiseksi.

Aivokasvain ja sen oireet

Aivokasvain on kallon sisällä sijaitseva hyvän- tai pahanlaatuinen kasvain, joka on peräisin aivokudoksesta tai aivokalvosta. Aivokasvain on leukemian jälkeen toiseksi yleisin syöpä lapsilla, joita todetaan vuosittain noin 50. Lasten tapauksissa kasvain on kuitenkin useimmiten hyvänlaatuinen, mutta silti vaarallinen, koska se painaa aivokudoksia. Suomessa todetaan 900 aivokasvainta vuosittain, lapset ja aikuiset mukaan lukien.

Aivokasvaimen syyt ovat pääosin tuntemattomia. Ravinnolla, ympäristöllä, elintavoilla tai viruksilla ei uskota olevan yhteyttä aivokasvaimen syntyyn. Perinnöllisten tekijöiden arvioidaan selittävän alle 5 prosenttia sairastumisista. Aivokasvaimen oireet riippuvat kasvaimen sijainnista aivoissa, sen koosta sekä kasvunopeudesta.

suomen seniorihoiva - aivosyöpä - aivokasvain oire - aivokasvaimet oireet elinaika

Tyypillisin aivokasvaimen ensioire on epilepsia tai epileptinen kohtaus, ja aivokasvaimen mahdollisuus suljetaankin ensimmäisenä tutkimuksilla pois kohtauksen saamisen jälkeen. Myös toistuva tajunnan menettäminen, viikkokausia kestänyt päänsärky ja äkilliset oksentamiset voivat viestiä aivokasvaimen esiintymisestä. Kasvain todetaan magneettikuvauksella tai tietokonetomografialla.

Syöpähoidon tukitoiminnot

Meiltä on saatavilla tuttua ja turvallista seuraa ja iloisia hetkiä omaan tai läheisesi arkeen. Kiireetön kotihoitomme takaa antoisat hetket ja vie läheisesi tarvittaessa ulkoilemaan vaikka sauvakävelylle, joka piristää mukavasti mieltä.

Palveluihimme kuuluvat muun muassa seurustelua, ulkoilua ja liikkumista, yhdessä oloa ja tekemistä, elämyksiä sekä muuta viriketoimintaa. Painotamme asiakassuhteissamme kiireettömyyttä, korkeaa laatua, turvallisuutta sekä asiakkaan yksilöllistä huomioimista.

suomen seniorihoiva - syöpä oireet - syövän oireet - syöpä hoito - syöpä kasvain

Nimeämme jokaiselle asiakkaallemme oman henkilökohtaisen avustajan tai hoitajan, joka toimii asiakkaan tukena ja turvana kaikessa toiminnassa. Tututuksi tulemisen myötä asiakkaan ja hoitohenkilön välille muodostuu merkityksellinen, luottamuksellisen ja ystävänomainen suhde, jossa voi vaihtaa ajatuksia ja puuhastella asioita yhdessä.

Jos aiemmin listatut syövän oireet alkavat näkyä läheisessäsi tai huomaat niitä itsessäsi, niin olisi syytä hakeutua lääkärille, sillä oikealla diagnoosilla pystytään järjestämään oikeanlainen hoito ja kuntoutus riittävän varhaisessa vaiheessa.

Mikäli syöpä koskettaa sinua tai läheisiäsi tai sinulle heräsi mitä tahansa kysyttävää syövästä tai sen hoidosta, vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiin.
 

 
Yleistä tietoa hoivapalveluistamme löydät täältä.

Ota meihin rohkeasti yhteyttä, niin autamme sinua.

Ikääntyvien syöpä ja syövän oireet
My Sundelin
Palvelupäällikkö
Terveydenhuollosta vastaava johtaja

050 326 5571
my.sundelin@suomenseniorihoiva.fi

Asiakaspalvelu:
010 324 9000
info@suomenseniorihoiva.fi

Ota meihin yhteyttä

Täytä oheinen lomake tai soita suoraan asiakaspalveluumme, niin autamme sinua.

Soita 010 324 9000

 

 

 

Syöpä ja syövän oireet vaihtelevat syövän tyypin mukaan. Syöpähoidon tukimuotona tehtävät kuntoutus- ja hoivapalvelut hinnoitellaan tuntiperusteisesti ja palvelukohtaisesti. Tuottamamme hoiva- ja kuntoutuspalvelut senioreille ja vanhuksille ovat arvonlisäverottomia ja perustuvat aina kirjalliseen hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Liitämme aina yksityiskohtaisen hinnaston hoito- ja palvelusuunnitelman liitteeksi. Meillä käy myös palveluseteli, jonka arvo määräytyy tapauskohtaisesti. Lisätietoa hoivapalveluiden hinnoittelusta löydät hinnastosivulta.

Lue lisää

 

Palaa takaisin tietopankkiin:

Tietopankki

Palaa takaisin yleiskategoriaan:

Ikääntyneiden sairaudet

Jaa julkaisu ystävillesi ja tutuillesi alla olevista sosiaalisen median -painikkeista.