Kotiutuminen sairaalasta kotihoitoon
Kotiutuminen sairaalasta kotihoitoon on yksi keskeisimpiä toipumisvaiheen asioita, joita moni seniori elämänsä aikana joutuu kohtaamaan. Onnistunut kotiutuminen on avainasemassa toipumisessa ja se määrittelee monen seniorin tulevaisuuden.
Ennen lähtöä sairaalasta kannattaa käydä hoitohenkilökunnan ja omaisten kanssa läpi, miten sairaus vaikuttaa elämään kotioloissa ja kuinka arjesta selviytyy kotona. Usein kotipalvelut tai apuvälineet tulevat tarpeeseen etenkin pitkän sairaalajakson jälkeen. On myös tärkeää käydä läpi, kuka vastaa lääkehoidosta ja lääkkeistä kotona, mikäli potilas ei itse pysty huolehtimaan lääkkeistään tai niiden hankkimisesta.

Kattava ja turvallinen kotiutuminen sairaalasta kotihoitoon
Suomen Seniorihoiva tarjoaa kattavan ja turvallisen kotiutuspalvelun sisältäen kuljetusavun ja kaikki tarvittavat toimenpiteet ja organisoinnin kotiutuspäivänä. Järjestämme seniorin kotiin jo ennen varsinaista kotiutuspäivää hyvät edellytykset onnistuneeseen kotiutukseen.
Ennen kotiutusta teemme muun muassa kodin turvallisuuskartoituksen, siivouksen ja valmistelun. Kotiutuksen jälkeen huolehdimme tilanteen mukaan räätälöidyistä henkilökohtaisen avun palveluista, säännöllisestä ja monipuolisesta ravinnosta, kodin siisteydestä, peseytymisestä, asioinnista sekä kuntoutuksesta ja liikunnasta. Meiltä saat halutessasi myös fysioterapeutin palvelut.
Palvelukokonaisuudet räätälöidään kullekin asiakkaalle erikseen tilanteen mukaisesti ja laaditaan sen pohjalta palvelu- ja hoitosuunnitelma, jossa sovitaan yhdessä asiakkaan ja hänen omaisensa tai edunvalvojan kanssa palvelukokonaisuudesta. Palvelu- ja hoitosuunnitelmaa arvioidaan säännöllisesti ja päivitetään tarpeen mukaan.
Olemme useiden hyvinvointialueiden hyväksymä kotipalvelun tukipalveluiden palveluntuottaja. Tuotamme luotettavasti ja turvallisesti kattavat palvelut koko Suomessa. Palvelumme on saatavilla vuoden jokaisena päivänä 24 tuntia vuorokaudessa.

Esimerkkejä hoivapalveluistamme:
- avustaminen ulkoilussa ja liikunnassa (kävely, vesijumppa, kuntosali)
- avustaminen ruoanlaitossa, ruokailussa ja leipomisessa
- avustaminen päivittäistoimissa (pukeutuminen, henkilökohtainen hygienia)
- avustaminen tietokoneen, internetin tai matkapuhelimen käytössä
- avustaminen pankissa, virastoissa tai lentokentällä
- virikkeellinen toiminta (seurustelu, matkailu, askartelu, käsityöt, korttipelit)
- seuranpito ja saattoapu esimerkiksi teatterissa, elokuvissa tai konsertissa
- saattoapu esimerkiksi sukulaisten ja ystävien tapaamiseen
- lääkemuistutukset ja lääkärikäynnit
- kotiutuminen sairaalasta kotihoitoon turvallisesti ja suunnitelmallisesti
- saattohoito asiakkaan omassa kodissa
- kaupassa ja apteekissa käynti tai muu asiointi yhdessä asiakkaan kanssa
- kevyet kotitaloustyöt (tiskaus, siivous, pyykinpesu, silitys, jätehuolto)
- pihatyöt (nurmikonleikkuu, puutarhanhoito, lumenluonti ja hiekoitus)
- ympärivuorokautinen huolenpito
- omaishoidon lomitukset
Erittäin osaava henkilökunta ja palvelua saa omalla äidinkielellä.
Barbro, 81v.
Olemme erittäin tyytyväisiä, että hoitajan käyntiin on varattu riittävästi aikaa.
Marjatta, 80v.
Pitkällä kokemuksella hyviin hoitotuloksiin
Meillä on pitkä kokemus erilaisten sairauksien hoitamisesta ja kuntoutuksesta asiakkaan omassa kodissa, mikä korostuu juuri, kun kyseessä on kotiutuminen sairaalasta kotihoitoon. Erityisesti vanhemmalle väestölle tyypilliset sairaudet, neurologiset sairaudet sekä monet muut krooniset sairaudet ovat erityisosaamistamme.
Esimerkkinä seuraavat sairaudet:
- Alzheimerin tauti
- Vaskulaarinen dementia
- Lewyn kappale -tauti
- Otsa-ohimolohkorappeumasta johtuvat muistisairaudet
- Diabetes (1- ja 2-tyypin)
- Sydänsairaudet
- Syöpä
- Reumataudit
- Aivoverenkiertohäiriöt
- Masennus
- Parkinsonin tauti
- MS-tauti
- ALS
- Alaraajojen murtumat
- Nivelrikot
- Osteoporoosi
Miksi valita Suomen Seniorihoiva?
Palvelumme on kiireetön ja toimimme aina asiakkaan ehdoilla. Periaatteenamme on, että asiakkaalla käy aina sama hoitaja, joka on asiakkaan luona läsnä niin pitkään kuin asiakas haluaa. Näin pystymme takaamaan laadukkaan ja katkeamattoman hoitoketjun, mikä on ensiarvoisen tärkeää erityisesti, kun kyseessä on kotiutuminen sairaalasta kotihoitoon.
Olemme vastuullinen toimija ja hoidamme kaikki meille kuuluvat velvoitteet. Meillä on lisäksi kattava potilasturva- ja vastuuvakuutus ennalta-arvaamattomien tilanteiden varalle.
Voit lukea lisää monipuolisista hoivapalveluistamme täältä.

Ota yhteyttä ja sovitaan ilmainen tutustumiskäynti silloin, kun se sinulle parhaiten sopii
Tutustumiskäynti on täysin ilmainen eikä se sido sinua mihinkään.
Palvelumme on saatavilla valtakunnallisesti koko Suomessa vuoden jokaisena päivänä 24 tuntia vuorokaudessa.
Asiakaspalvelu:
010 324 9000
info@suomenseniorihoiva.fi

My Sundelin
Palvelupäällikkö
My on ollut yrityksemme toiminnassa mukana alusta alkaen. Hän on sairaanhoidon superammattilainen yli 20 vuoden kokemuksella ikäihmisten hoivasta. My on itse sydämellisyys. Hän on aina valmis auttamaan ja hanskaa tilanteet kuin tilanteet, vaativissakin olosuhteissa.

Jukka Pietikäinen
Myyntiasiantuntija
Jukka on rautainen myynnin ammattilainen, joka on varustettu ripauksella savolaisuutta. Koulutukseltaan Jukka on fysioterapeutti ja kuntoutuksen ohjaaja, jolle ikäihmisten hyvinvointi ja kuntoutus ovat erityisen tärkeitä.

Sampsa Voutilainen
Myyntiasiantuntija
Sampsa on taustaltaan yhdistelmä sairaanhoitajaa, myyjää ja tavoitteellista kilpaurheilijaa. Hän on työskennellyt niin terveydenhuollossa kuin kaupallisella puolella. Molemmat roolit ovat opettaneet Sampsalle arvokkaita taitoja; empaattinen asiakaspalvelu, nopeat päätökset paineen alla ja kyky nähdä iso kuva ovat osa Sampsan arkipäivää. ”Tärkein oppini on ollut, etteivät ihmiset ole vain tapauksia, vaan heillä on tarinoita ja tarpeita, jotka ansaitsevat tulla kuulluiksi.” Tämä sama ajatus on kantanut Sampsaa myös myyntityössään: ”Asiakas ei ole vain asiakas, vaan henkilö, jolla on omat haasteet ja toiveet. Myyn ihmiseltä ihmiselle – se on koko prosessin sydän.”

Kirsi Leinonen
Myyntiasiantuntija
Kirsi on empaattinen ja lempeä myynnin ja hoiva-alan ammattilainen. Hän omaa pitkän kokemuksen asiakasrajapinnassa toimimisesta sekä palvelujen myynnistä. Hän on koulutukseltaan tradenomi (YAMK) sekä lähihoitaja. Lähihoitajana hän on toiminut kotihoidossa. Kirsi kohtaa ihmiset kunnioittavasti roolista riippumatta. Senioreiden hyvinvointi ja merkityksellisen arjen tukeminen ovat hänelle tärkeitä asioita.

Alisa Anttila
Palvelukoordinaattori
Nokialainen Alisa työskentelee Tampereen toimipisteessä palvelukoordinaattorina. Iloisena ja helposti lähestyttävänä persoonana Alisa kokee ihmisten auttamisen sydämen asiakseen. Lähihoitajaksi kouluttautuneena Alisa tuntee hyvin asiakkaiden tarpeet ja hoitaa tilanteet kuin tilanteet läsnä olevalla ja ammattitaitoisella otteella.

Anni Mella
Palvelukoordinaattori
Anni on valtiotieteiden opiskelija, jolla on suuri sydän – erityisesti ikäihmisten hyvinvoinnille. Hän on aiemmin toiminut henkilökohtaisena avustajana ja työskentelee nyt palvelukoordinaattorina ja rekrytoijana. Kokemustensa kautta hänelle on muodostunut lämmin, ihmisläheinen työote ja vahva kyky kohdata erilaisia ihmisiä aidosti ja arvostavasti. Arjen sujuvuuden tukeminen ja oikeiden ihmisten löytäminen oikeisiin tehtäviin ovat Annille sydämenasia.

Marjo Scepanovic
Palvelukoordinaattori
Marjo on kokenut palvelukoordinaattori, joka vastaa siivouspalveluasiakkaidemme kokonaisvaltaisesta asiakashallinnasta ja palvelun sujuvuudesta. Hän huolehtii palveluiden organisoinnista, aikataulutuksesta ja asiakastyytyväisyydestä yhteistyössä hoitohenkilöstön ja omaisten kanssa. Marjolla on vahva kokemus hoiva-alan palveluiden ohjauksesta, kotihoidosta ja asiakaslähtöisestä työotteesta, mikä tekee hänestä tärkeän tukipilarin yrityksessämme.

Diana Lemström
Palvelukoordinaattori
Dianalta sujuu palvelukoordinointi sekä ruotsiksi, suomeksi että englanniksi. Sairaanhoitajan tutkintoaan hän on täydentänyt muistihoitajan pätevyydellä. Iloinen ja määrätietoinen Diana saa asiat kuin asiat onnistumaan, kun niin päättää.

Lauri Pilvola
Palvelukoordinaattori
Lauri on osa Tampereen palvelukoordinaattoreiden tiimiä ja hoitaa vaativammatkin tilanteet rauhallisella ja miellyttävällä otteella. Fysioterapeutiksi kouluttautuneelle Laurille ikäihmisten kuntoutus ja hyvinvointi ovat lähellä sydäntä.

Karoliina Ristimäki
Palvelukoordinaattori
Karoliina on ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut sairaanhoitaja ja kätilö. Ennen kätilöksi valmistumistaan Karoliina työskenteli ikääntyneiden parissa, joten uusia tuulia kätilönä työskentelyn jälkeen etsiessään Suomen Seniorihoivan riveihin astuminen tuntui luontevalta vaihtoehdolta. Karoliina on tottunut työskentelemään paineen alla ja hoitaa kiperätkin tilanteet varmoin ottein. Karoliinan lempeä ja helposti lähestyttävä olemus ovat omiaan, kun hän palvelee asiakkaitaan suurella sydämellä.

Camilla Lindqvist
Palvelukoordinaattori
Camilla on koulutukseltaan sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja. Camillalla on pitkä kokemus muun muassa ikääntyneiden kanssa työskentelystä niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Laadukkaan asiakaskokemuksen tuottaminen on Camillalle sydämen asia, johon hän panostaa työssään aktiivisesti. Camilla on kaksikielinen, joten asiakaspalvelu sujuu vaivatta myös ruotsin kielellä.

Tiia Sjöholm
Palvelukoordinaattori
Tiia on uransa pääosin kehitysvammapuolella lähiesimiehenä tehnyt lähihoitaja, joka on käynyt myös mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinnon sekä lähiesimiestyön ammattitutkinnon. Huumorintajuinen ja helposti lähestyttävä Tiia on hyvä kuuntelija ja kokee ihmisten auttamisen sydämen asiakseen. Pitkällä kokemuksella työtään tekevä Tiia hoitaa tilanteet kuin tilanteet läsnä olevalla ja ammattitaitoisella otteella.

Joel Sutinen
Palvelukoordinaattori
Joel on osa pääkaupunkiseudun palvelukoordinaattoreiden tiimiä. Joel on koulutukseltaan fysioterapeutti ja kerännyt työelämässä kokemusta erityisesti ikääntyneiden ortopedisestä kuntoutuksesta. Palvelukoordinoinnin lisäksi Joel tekee myös fysioterapeutin kotikäyntejä ja etäkonsultaatioita.

Leila Niemi
Palvelukoordinaattori
Gerontologisen sairaanhoitajan, sekä terveydenhoitajan koulutukset omaavalla Leilalla on monipuolinen kokemus ikääntyneiden ja erityisesti muistisairaiden hoidosta. Työkokemusta on vuosien varrella karttunut niin kotihoidossa kuin muistipoliklinikallakin työskentelystä.

Eetu Saapunki
HR-koordinaattori
Helposti lähestyttävä Eetu on merkittävässä roolissa uusien työtekijöiden rekrytoinnissa ja onkin monen työnhakijan ensikontakti yritykseemme. Eetu on positiivista energiaa huokuva henkilöstöhallinnon ammattilainen ja koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri.

Tiia Toivola
Palvelukoordinaattori
Tiia on psykiatrisen hoitotyön ammattilainen, joka hoitaa vaativammatkin tilanteet rauhallisella työotteella asiakkaan etua ajaen. Tiian tapa kohdata lämmöllä niin asiakkaat, kuin työkaveritkin sekä taito ratkoa haastavatkin tilanteet ovat vertaansa vailla. Sairaanhoitajan koulutuksen omaava Tiia on kaksikielinen, joten asiakaspalvelu ja koordinointi sujuvat kätevästi myös ruotsin kielellä.

Saara Pitkälä
Palvelukoordinaattori
Aurinkoinen Saara koordinoi Tampereen toimintojamme vankalla terveydenhoitajan ammattitaidolla, organisointikyvyllä ja maalaisjärjellä. Gerontologisesta työstä vankat kannuksensa hankkinut Saara on työyhteisön ilopilleri, jonka kunnia-asia on laadukkaan asiakaspalvelun tuottaminen. Kiireetön kotihoito on Saaralle sydämen asia.

Samuli Koskinen
Operatiivinen johtaja
Sympaattinen Samuli toimii yrityksemme operatiivisena johtajana ja koordinoi valtakunnallista palveluamme. Samuli on geriatriseen hoitotyöhön sekä kotiin tuotettuihin palveluihin erikoistunut sairaanhoitaja, jolla on myös vankka esimiestausta. Samuli pitää määrätietoisesti huolta siitä, että asiakkaamme saavat ihmisläheistä ja arvostavaa palvelua.

Mika Suominen
Perustaja ja toimitusjohtaja
Mika on yrityksemme perustaja ja toimitusjohtaja. Hän ei laske työtunteja paiskoessaan töitä yrityksemme kehittämisen eteen. Mikalle ikäihmisten kiireetön ja laadukas hoito on sydämenasia. Diplomi-insinööriksi kouluttautunut Mika on valinnut uran, jonka parissa hän voi elää omien arvojensa mukaisesti.
Ota meihin yhteyttä
Täytä oheinen lomake tai soita suoraan asiakaspalveluumme, niin autamme sinua.
Soita 010 324 9000
Tiesitkö, että voit saada hoivapalveluistamme kotitalousvähennystä myös, kun kyseessä on kotiutuminen sairaalasta kotihoitoon? Kotitalousvähennyksenä voit vähentää 35 prosenttia maksamasi työn määrästä. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on 1600 euroa per henkilö. Pariskunnan enimmäisvähennys on 3200 euroa. Kannattaa huomioida, että kotitalousvähennyksen voi saada myös omiin tai puolison vanhempiin kohdistuneesta hoivatyöstä. Autamme mielellämme kotitalousvähennyksen hakemisessa!